Miina Äkkijyrkän peltilehmät ovat toimineet näyttävänä maamerkkinä Sipoon keskustassa vuodesta 2010 saakka. Arvostetun taiteilijan värikkäät metalliveistokset ovat huomiotaidetta, joka on jo luonut Sipoolle hyvää imagoa ja tehnyt Nikkilästä omaleimaisen asuinympäristön.
Vaarana on, että myynnissä olevat peltilehmät siirtyvät uuteen omistukseen ja pois Sipoosta jo toukokuussa 2014. Katsomme, että Sipoon kunnan on pikaisesti käynnistettävä selvitys siitä, miten lehmäkaksikko voidaan pitää jatkossakin Sipoossa.
Sipoon uusi sote-talo maksoi 20 miljoonaa euroa, mutta rakentamisen budjettiin ei sisältynyt 0,5 % – 2 %:n määrärahaa taidesuunnittelulle ja -hankinnoille, kuten hallitusohjelman suosittama ja useiden kuntien noudattama julkisten rakennushankkeiden prosenttiperiaate edellyttää.
Sote-talon läheisyydessä paimentavien peltilehmien osto toteuttaisi kunnan laiminlyömää vastuuta esteettisen ympäristön vaalimisesta.
Peltilehmien kohtalo kiinnostaa kunnan asukkaita. Monet ovat ilmaisseet halunsa osallistua kansalaiskeräykseen. Taiteilija Miina Äkkijyrkkä on arvioinut kahden peltilehmän hinnaksi 140 000 euroa. On luultavaa, että myös Sipoossa toimivat yritykset voisivat osaltaan lähteä mukaan positiiviseen taidehankkeeseen.
Peltilehmien tulevaisuus Sipoossa on turvattava. Ehdotamme, että kunnanhallitus osoittaa määrärahan peltilehmien ostoon. Lisäksi ehdotamme, että Sipoon kunnan kulttuuritoimi ryhtyy selvittämään pikaisesti yrityssponsorointia ja muita lisärahoitusmahdollisuuksia, jolla lehmät pysyvät Sipoossa.