Kannattaako Sipoon tehdä nopea päätös Keravan Keinukallioon rakennettavasta yhteisestä monitoimihallista? Entä onko syytä hyväksyä uuden Söderkulla skolanin hankesuunnitelma ilman reunaehtoja? Ilman kirjausta siitä, että varsinainen päätös koulun rakentamisesta tehdään myöhemmin, sekä tarvetta että mitoitusta arvioiden.
Sipoon kunnanvaltuustossa käytiin maanantaina kiivasta keskustelua kuumista aiheista.
Vihreiden esittämä lisäys siitä, että Söderkulla skolanin hankesuunnitelmaa ei hyväksyttäisi ilman varauksia, kärsi tappion luvuin 29-14. Äänestyksessä syntyi historiallista yhteistyötä, sillä Vihreiden esitystä kannatti myös mm. perussuomalaisten koko valtuustoryhmä.
Kokouksessa merkittävä voitto Vihreille oli, että valtuusto päätti ottaa aikalisän Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy:n perustamista koskevaan päätökseen.
Sipoon Vihreät ovat esittäneet kritiikkiä hätäisestä valmistelusta, jolla 15,7 miljoonan halli-investointia Keravan Keinukallioon on haluttu viedä eteenpäin. Kriittiset äänenpainot ovat vahvistuneet myös muissa puolueissa.
Vihreiden, SDP:n, Liike Nytin ja Keskustan vaatimus hallihankkeen palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi voitti äänin 23-20.
Vihreiden ryhmäpuheenjohtaja Lilli Kahri toi esiin, että halliyhtiön todellisesta kannattavuudesta tarvitaan perusteellisempia lisäselvityksiä, sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.
Koska Sipoon edellytetään sitoutuvan viideksi vuodeksi hallin päiväkäyttöön, on samalla arvioitava kokonaisvaikutukset kunnan käyttötalouteen. Ostettavien hallivuorojen lisäksi on otettava huomioon niin koululaisten kuljetusten järjestelyt Etelä-Sipoosta Keravalle kuin kunnan urheiluseuroille antamat avustukset hallivuokriin.
Vihreät korostavat, että päätös Keravan ja Sipoon yhteisen osakeyhtiön muodostamisesta voidaan tehdä vain riittävän kattavan tiedon pohjalta. Esimerkiksi oletus veikkausvoittovaroihin sidotusta miljoonan euron valtionavusta ei riitä taloudelliseksi kannustimeksi.
Yhtä olennaista on arvioida hallin todellista saavutettavuutta sipoolaisten kannalta ja sitä, millaisia lisäinvestointeja tai jopa subventointeja Sipoon kunnalta HSL-liikenteen järjestäminen Keinukallion suuntaan edellyttäisi.
Vihreiden näkemys on, että urheilun mahdollisuuksien parantaminen on sinänsä tervetullutta. Koska monitoimihalli Sipoon osalta palvelee ensisijaisesti yleisurheilun talviharjoittelun tarpeita, on mittavan – ja sinänsä valtakunnallisesti merkittävän – hankkeen vaikutuksia tavallisten sipoolaisten hyvinvointiin kuitenkin syytä arvioida realistisesti.
Tärkeää on pohtia sitäkin, missä määrin monitoimihallihanke saattaa heijastua Sipoolle tärkeisiin tuleviin liikunta- ja vapaa-ajan investointeihin kuten Nikkilän keskusurheilukentän peruskorjaukseen sekä kauan odotetun uimahallin rakennuspäätökseen.