Helsingin Sanomien kolumnissa 9.3.2017 Päivi Repo kirjoitti kuinka vuonna 2016 Suomeen syntyi ennätysvähän lapsia ja esitti kysymyksen: ”Eikö meillä ole enää tilaa lapsille?”
Suomen syntyvyys on ollut laskussa jo vuosikymmeniä, tämä on ollut tiedossa. Kyseessä on normaali kehitys kun yhteiskunta on kehittynyt kohti tietoyhteiskuntaa ja kansalaisten hyvinvointi on parantunut. Väestön pienentynyt syntyvyys on synnyttänyt tilanteen, jossa vanhoja ihmisiä on itse asiassa enemmän kuin nuoria. Näin ollen väestön huoltosuhde, työtä tekevän ja veroja maksavan väestön suhde palveluja tarvitsevaan väestöön nähden, synnyttää huolenaiheita.
Yllä olevasta kuvaajasta voidaan karkeasti arvioida kuinka verotuloja kartuttavia työntekijöitä Suomessa oli vuonna 2015 n. 2,3 miljoonaa. Vastaavasti työelämän ulkopuolella olevia oli yli 3 miljoonaa. Käytännössä siis 2,3 miljoonaa työssäkäyvää vastaavat valtion ja kuntien verokertymästä, jolla työelämän ulkopuolella oleville tarjotaan toimeentulo ja palvelut.
Lasten syntyvyyden edelleen laskiessa tulevaisuuden näkökentässä ei ole merkittäviä kohennuksia huoltosuhteeseen ainakaan lähivuosina.
Pitäisikö kansalaisia siis kannustaa lisääntymään enemmän?
Lisääntyminen itsessään on kaksiteräinen miekka. Maailmassa on jo nykyisellään liikaa ihmisiä ja kulutamme maapallolta resursseja enemmän kuin maapallo pystyy tuottamaan. Mikäli maailman väestö jatkaa hallitsematonta kasvua on seurauksena vääjäämättä monien ekosysteemien tuho ja sitä kautta maailman ongelmat vain tulevat lisääntymään.
Nykyinen talousajattelu perustuu pitkälti talouskasvun tavoitteluun. Jatkuva talouskasvu on kuitenkin matemaattinen mahdottomuus, sillä se tarkoittaisi pitkällä aikavälillä eksponentiaalista kasvua vuodesta toiseen. Maailman kantokyky ei kuitenkaan tule sallimaan eksponentiaalista kasvua, sillä jossain tulee vastaan raja kuinka paljon ihmisiä maailmassa voi olla.
Pitäisikö nuoria aikuisia siis kannustaa hankkimaan lisää lapsia vai ei? Toisaalta lasten hankinta parantaisi huoltosuhdetta tulevaisuudessa ja mahdollistaisi talouskasvun, mutta toisaalta se myös kiihdyttäisi ekosysteemien tuhoutumista kun ihmiskunnan yhteenlaskettu kulutus kasvaisi.
Selvää kuitenkin on, että nykyinen järjestelmä ei kannusta nuoria hankkimaan lapsia. Yksi syy nähdäkseni on nykyinen opintojen suoritus ja rahoitusjärjestelmä. Opintojen ja lastenhoidon yhdistäminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. Oppilaitosten opinto-ohjelmat ovat tarkkaan aikataulutettuja ja tähtäävät mahdollisimman nopeaan valmistumiseen. Samalla opintojen rahoittamiseksi tarjolla oleva järjestelmä on rakennettu pitkälti opintolainan varaan. Iso osa nuorista aikuisista on pakotettu ottamaan lainaa tullakseen toimeen, sillä opintolaina lasketaan sosiaalitoimistossa opiskelijalle ansiotuloksi. Opintojen jälkeen tuoreella maisterilla tai diplomi-insinöörillä on pahimmassa tapauksessa rasitteenaan iso laina, jota pitäisi ryhtyä maksamaan takaisin. Samaan aikaan pitäisi myös rahoittaa uusi asunto, mikä entisestään kasvattaa velkataakkaa, ja mahdollisesti perustaa perhe. Nuoren vastavalmistuneen pariskunnan taloudelliset rasitteet ovat siis jo heti työuran alkumetreillä raskaat, joten onkin ymmärrettävää kuinka lapsen hankintaa lykätään myöhemmäksi, jolloin myös syntyvien lasten määrä jää pienemmäksi.
Jos toivotaan parannuksia valtion huoltosuhteeseen, niin ehkäpä yksi askel kohti valoisampaa tulevaisuutta olisi uudistaa opintorahoitusmalli kokonaisvaltaisesti. Hallituksen 5.4.2016 päättämät ja 1.8.2017 voimaan tulevat leikkaukset opintotukiin ja -rahoihin eivät ainakaan tule parantamaan tilannetta.
Sami Nykter, Vihreä kuntavaaliehdokas, Sipoo