Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomien mielipideosastolla 27.11.2015
Suomen Akatemia julkaisi äskettäin tietoja professori Katariina Salmela-Aron vetämästä tutkimuksesta, jossa haettiin koululaisten opiskeluun sitoutumisen ehtoja. Loppupäätelmät ovat karua luettavaa: ”Lähes puolet 12-vuotiaista suhtautuu kyynisesti koulunkäyntiin. He kokevat merkityskatoa suhteessa kouluun ja koulunkäyntiin. Nämä nuoret myös kokevat, että heidän tapansa hyödyntää digitalisaatiota ja uutta tekniikkaa ei vastaa koulujen käytäntöjä. Näin on syntymässä merkityskuilu koulun ja nuorten välille.”
Tämä päätelmä herättää huolta yhteiskuntamme tulevaisuudesta, etenkin kun samansuuntaista tietoa on tullut jo pitkään esimerkiksi Pisa-tulosten analyyseistä. Ilman oppimisen intoa ei nimittäin ole mahdollista ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa. Ilmiö on yleiseurooppalainen, mutta jokainen maa tarvitsee omanlaisensa ratkaisut oppimisen merkityksellisyyden vahvistamiseen.
Uusien oppimisen välineiden käyttö on nyt ilmeisen tärkeää. Suomessa olemme jo eurooppalaisittain, hyvän alun jälkeen, jälkijunassa tieto- ja viestintätekniikan opetusta uudistavassa käyttöönotossa. Miksi näin on käynyt?
Syy on oikeastaan yksinkertainen: uudet oppimisen välineet tarvitsevat uudenlaisia opetuskäytäntöjä.
Suomessa on hankittu parinkymmenen vuoden aikana valtavasti uutta tekniikkaa kouluihin ja kannettu vanhaa ulos. Uuteen opetuskulttuuriin on siirrytty tekniikka edellä. Pahimmillaan luokkaan on yllättäen ilmestynyt älytaulu, ja opettaja on jäänyt ihmettelemään, mitä sillä tehdään. Paremmassa tapauksessa on opastettu käyttämään laitetta. Sama koskee tietokoneita.
Olisi tutkittava, mikä muuttuu, kun käytetään uusia oppimisen välineitä. Se pedagogia, joka toimi kirjan, paperin ja kynän kanssa, ei sellaisenaan sovi digioppimiseen. Uusia oppimisen välineitä olisi hankittava mieluiten vasta sitten, kun opettajilla on käsitys näiden välineiden merkityksestä ja suunnitelma niiden käytöstä. Sitten voidaan aloittaa oppimisprosessien kehittäminen.
Tilannetta voidaan muuttaa. Meillä on hyvin koulutetut ja työhönsä sitoutuneet opettajat. Uutta oppimista ohjataan uusin työtavoin. Kouluissamme opettajien (ja oppilaiden) kannattaa yhdessä tutkia hyviä digioppimisen käytäntöjä ja jakaa niitä edelleen.
Yksin tekemisen kulttuuri ei sovi digiaikaan. Uusi opetussuunnitelma tulee tarpeeseen. Digioppiminen tulisi ottaa yhdeksi koulujen toimintakulttuurin muutostyön veturiksi.
Rauno Haapaniemi